Jätskilän tarina

Se kesä maistui seikkailulta. Olimme ensimmäistä kertaa yhdesä Italiassa ystäviemme Carlan ja Marcon luona. Ciao! Salve! kuului Piazzan joka nurkalta, kun ihmiset kerääntyivät pienen kaupungin ravintoloihin ja jäätelöbaareihin kesäillan suloisessa lämmössä.

Piazzan rappusilla istuessamme maistoimme ensimmäiset lusikalliset Mamma Marisan gelatoa eli italialaista jäätelöä. Paahtavan päivän jälkeen helpottava viileys levisi suuhun. Sitten pystyi maistamaan pähkinän ja erikoisen raikkauden. Emme olleet koskaan syöneet mitään sellaista. Italialainen jäätelö oli tietysti maailmankuulua, mutta mamma Marisan loihtima jäätelö vei sydämen lopullisesti.

Mamma Marisa oli Carlan täti. Salainen jäätelöresepti oli kulkenut suvussa suullisena perinteenä sukupolvelta toiselle. Ystävystyimme mamma Marisan kanssa ja kerrottuamme hänelle Suomesta, hän oli kauhuissaan, kuinka kylmä täällä on. Ennen kaikkea Mamma Marisa oli kuitenkin haltioissaan, kun kerroimme hänelle suomalaisesta luonnosta ja kaikista marjoista, joita metsistämme löytyy.

Mamma Marisa ehdotti, että hänen jäätelönsä pitäisi viedä myös Suomeen. Marisan mukaan jäätelö on iloinen asia ja nostaa hymyn kasvoille kylmänäkin päivänä. Hän halusi myös tietää, miltä suomalaiset marjat maistuvat jäätelössä. Niinpä Mamma Marisa kertoi tarkoin varjellun reseptinsä meille ja me puolestamme lupasimme kokeilla jäätelön tekemistä kotiin palattuamme.

Näin jäätelön tekemisen ikivanha eteläitalialainen perinne heräsi eloon täällä Jyväskylässä. Hiukan itsellemmekin yllättäen, mutta täysin mukaansa tempaisten. Nyt muutaman vuoden harjoiteltuamme, olemme valmiit tarjoamaan jäätelöämme myös sinulle.

Kun maistat Jätskilän gelatoa, voit tuntea saman elämänmaun kuin me kerran seikkailijoina Italiassa piazzan rappusilla. Kuten Italiassa, myös Jätskilässä jäätelö syntyy perinteitä kunnioittaen ja suomalaisia ainutkertaisia luonnon makuja arvostaen. Hymyssä suin, suurella sydämellä.

Pirita:

”Olen aina rakastanut jäätelöä ja italialaisilla ystävilläni on ollut tärkeä rooli matkani varrella. Lapsena saatoin syödä kerralla litran jäätelöä, ympäri vuoden. Sen jälkeen käperryin viltin sisään lämmittelemään. Opiskeluaikana minulla oli kylmäkallella toimiva jäätelökone, jolla pystyi tekemään erilaisia jäätelöitä. Vain luovuus oli rajana eri makuja sekoitellessa.”

Olli-Pekka:

”Jo pikkupoikana mietin, että jäätelön tekeminen on ihan kuningaslaji. Yritin kovasti saada jäätelöä syntymään milloin mehua, milloin limpparia pakastamalla. Ei niistä jäätelöä syntynyt, enemmänkin mehujäätä, joka toisinaan kaatui pakastimeen. Nyt omaa jäätelöä syödessä nuo muistot ovat vahvoina mielessä - kertoen, että unelmiin kannattaa aina uskoa.”